Edellisestä blogipäivityksestä onkin jo hetki aikaa. Itse olin syksyllä kiireinen opinnäytetyön kanssa, enkä ehtinyt juurikaan miettiä muuta. Puput olivat oikein suureksi avuksi opinnäytetyön tekemiseen liittyvän stressin vähentämisessä. Jatkoin toki urheiluharrastuksiani suht normaalisti, mutta mikään ei karkoita stressiä paremmin kuin omien karvaisten ystävien silittäminen ja hoitaminen. <3
Tein opinnäytetyöni Green Caresta eli luontohoivasta. Lyhykäisyydessään Green Care -toiminnan tarkoituksena on parantaa ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Aineistoon tutustuessani löysin paljon tuloksia eläinten positiivisista vaikutuksista ihmisen terveyteen. Siksi aloin kuin huomaamattani analysoida pupuystävieni vaikutuksia omaan mielialaani.
Rehellisesti sanottuna hämmästyn edelleen siitä, kuinka voimakkaita reaktioita eläimet minussa aiheuttavat. Vapaaehtoistyön tekeminen löytöeläintalolla on ollut yksi parhaista asioista, joihin olen lähtenyt mukaan. Vaikka iloisten ja rentouttavien hetkien joukkoon mahtuu myös surullisia hetkiä, on vapaaehtoistyö silti antanut minulle paljon. Samanlaisia asioita mietin omien lemmikkieni kohdalla.
Timotei ja Momo ovat tuottaneet minulle valtavasti iloa. Tulen varmasti aina muistamaan lämmöllä ja pilke silmäkulmassa niiden hölmöjä ideoita ja hepuleita sekä kaikkea muuta, mitä ne ovat kaikkena tänä aikana tehneet. Toisaalta eläinten omistamisesta aiheutuu aika ajoin myös stressiä ja surua. Timotein sisko Tupuna kuoli vain puolen vuoden ikäisenä, oltuaan minulla n. 3kk. Tarkkaa syytä kuolemalle en tiedä, mutta eläinlääkärin avauksessa vatsalaukusta löytyi kasvaimia. Kuolema oli äkillinen, enkä ollut osannut varautua siihen lainkaan. Tupunan kuoleman jälkeen Timoteille oli etsittävä uusi kaveri, koska se masentui ystävänsä menettämisestä.
Tupunan kuoleman jälkeen olen alkanut kiinnittää paljon huomiota Timotein ja Momon vointiin. Jos ne vaikuttavat vähääkään sairailta ja käyttäytyvät epänormaalisti, ovat esim. vaisumpia kuin yleensä, alkavat hälytyskelloni yleensä soida. Mikä vikana, pitäisikö mennä eläinlääkäriin? Yleensä kyse ei ole mistään vakavammasta, mutta silti ahdistun valtavasti.
Käytännössä siis pupujen seura rauhoittaa ja saa minut paremmalle mielelle. Niistä on yksinasujalle seuraa, minkä lisäksi Timotein ja Momon keskinäistä lämmintä suhdetta on ilo katsella. Söpöysyliannostus on usein lähellä. Toisaalta edellä mainittuun tapaan jo niiden omistaminen stressaa ajoittain - kipuilevaa kania on sydäntäraastavaa katsella, kun ei itse voi tehdä asialle juuri mitään. Olen itse joka tapauksessa sitä mieltä, että olen tyytyväisempi pupujen omistajana kuin ilman pupuja. Niiden omistamisesta seuraavia mukavia asioita on enemmän kuin ikäviä asioita. Ja oli eläin ihan mikä tahansa, sen kuolema on edessä jossain vaiheessa. Se voi tulla yllättäen tai vuosien päästä eläimen tultua oman elinkaarensa loppuun. Siihen ei välttämättä voi varautua etukäteen, mutta se on hyväksyttävä osaksi elämää. Eläimen elämä on lyhyt, kaneilla sitä kestää keskimäärin kuuden vuoden verran.
Kun hoitaa eläintään hyvin, välittää siitä ja antaa sille aikaansa, voi rauhallisin mielin antaa sen tulla osaksi elämäänsä. Kun eläimellä on asiat kunnossa, voi itsekin keskittyä nauttimaan vain eläimen hoitamisesta seuraavista kivoista puolista. Oman ongelmani olen pupujen suhteen ratkaissut näin. Se, että joskus stressaannun niiden sairastelusta, on vain tilapäistä eikä vaikuta siihen tosiasiaan, että ilman lemmikkejäni olisin koko lailla yksinäisempi ja hermostuneempi ihminen. Olen täysin valmis allekirjoittamaan väitteen, jonka mukaan eläimen kanssa seurusteleminen voi edesauttaa jopa masennuksesta ja fyysisistä kivuista toipumista.
Tämän pitkähkön ja pohdiskelevan tekstin kirjoitin, koska Timotei ja Momo ovat äitini ja siskojeni luona hoidossa. En ole nähnyt niitä hetkeen ja ikävä alkaa olla kova. Kun pupuja ei ole, tajuan, kuinka tärkeitä ne oikeasti minulle ovat. Onneksi kohta saan pikku karvapalleroiset taas kotiin. <3
Pupukuvien myötä toivotan hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Tein opinnäytetyöni Green Caresta eli luontohoivasta. Lyhykäisyydessään Green Care -toiminnan tarkoituksena on parantaa ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Aineistoon tutustuessani löysin paljon tuloksia eläinten positiivisista vaikutuksista ihmisen terveyteen. Siksi aloin kuin huomaamattani analysoida pupuystävieni vaikutuksia omaan mielialaani.
Rehellisesti sanottuna hämmästyn edelleen siitä, kuinka voimakkaita reaktioita eläimet minussa aiheuttavat. Vapaaehtoistyön tekeminen löytöeläintalolla on ollut yksi parhaista asioista, joihin olen lähtenyt mukaan. Vaikka iloisten ja rentouttavien hetkien joukkoon mahtuu myös surullisia hetkiä, on vapaaehtoistyö silti antanut minulle paljon. Samanlaisia asioita mietin omien lemmikkieni kohdalla.
Timotei ja Momo ovat tuottaneet minulle valtavasti iloa. Tulen varmasti aina muistamaan lämmöllä ja pilke silmäkulmassa niiden hölmöjä ideoita ja hepuleita sekä kaikkea muuta, mitä ne ovat kaikkena tänä aikana tehneet. Toisaalta eläinten omistamisesta aiheutuu aika ajoin myös stressiä ja surua. Timotein sisko Tupuna kuoli vain puolen vuoden ikäisenä, oltuaan minulla n. 3kk. Tarkkaa syytä kuolemalle en tiedä, mutta eläinlääkärin avauksessa vatsalaukusta löytyi kasvaimia. Kuolema oli äkillinen, enkä ollut osannut varautua siihen lainkaan. Tupunan kuoleman jälkeen Timoteille oli etsittävä uusi kaveri, koska se masentui ystävänsä menettämisestä.
Tupunan kuoleman jälkeen olen alkanut kiinnittää paljon huomiota Timotein ja Momon vointiin. Jos ne vaikuttavat vähääkään sairailta ja käyttäytyvät epänormaalisti, ovat esim. vaisumpia kuin yleensä, alkavat hälytyskelloni yleensä soida. Mikä vikana, pitäisikö mennä eläinlääkäriin? Yleensä kyse ei ole mistään vakavammasta, mutta silti ahdistun valtavasti.
Käytännössä siis pupujen seura rauhoittaa ja saa minut paremmalle mielelle. Niistä on yksinasujalle seuraa, minkä lisäksi Timotein ja Momon keskinäistä lämmintä suhdetta on ilo katsella. Söpöysyliannostus on usein lähellä. Toisaalta edellä mainittuun tapaan jo niiden omistaminen stressaa ajoittain - kipuilevaa kania on sydäntäraastavaa katsella, kun ei itse voi tehdä asialle juuri mitään. Olen itse joka tapauksessa sitä mieltä, että olen tyytyväisempi pupujen omistajana kuin ilman pupuja. Niiden omistamisesta seuraavia mukavia asioita on enemmän kuin ikäviä asioita. Ja oli eläin ihan mikä tahansa, sen kuolema on edessä jossain vaiheessa. Se voi tulla yllättäen tai vuosien päästä eläimen tultua oman elinkaarensa loppuun. Siihen ei välttämättä voi varautua etukäteen, mutta se on hyväksyttävä osaksi elämää. Eläimen elämä on lyhyt, kaneilla sitä kestää keskimäärin kuuden vuoden verran.
Kun hoitaa eläintään hyvin, välittää siitä ja antaa sille aikaansa, voi rauhallisin mielin antaa sen tulla osaksi elämäänsä. Kun eläimellä on asiat kunnossa, voi itsekin keskittyä nauttimaan vain eläimen hoitamisesta seuraavista kivoista puolista. Oman ongelmani olen pupujen suhteen ratkaissut näin. Se, että joskus stressaannun niiden sairastelusta, on vain tilapäistä eikä vaikuta siihen tosiasiaan, että ilman lemmikkejäni olisin koko lailla yksinäisempi ja hermostuneempi ihminen. Olen täysin valmis allekirjoittamaan väitteen, jonka mukaan eläimen kanssa seurusteleminen voi edesauttaa jopa masennuksesta ja fyysisistä kivuista toipumista.
Tämän pitkähkön ja pohdiskelevan tekstin kirjoitin, koska Timotei ja Momo ovat äitini ja siskojeni luona hoidossa. En ole nähnyt niitä hetkeen ja ikävä alkaa olla kova. Kun pupuja ei ole, tajuan, kuinka tärkeitä ne oikeasti minulle ovat. Onneksi kohta saan pikku karvapalleroiset taas kotiin. <3
Pupukuvien myötä toivotan hyvää alkanutta vuotta kaikille!