Momon ja Timotein päivä alkoi kuten se yleensäkin tapaa alkaa - häkissä nukkumapaikan virkaa toimittavan pyyhkeen pahoinpitelemisellä, pienellä aamunahistelulla ja ruuan kerjäämisellä. Ruokaa ei heti tippunut, mutta häkin sivuluukku avautui maagisesti ja tokihan sitä piti lähteä maailmaa tutkimaan. No, maailma on pieni ja pian Momoa alkoi kiinnostaa se mystinen paikka tv-tason alla: hämärä, suojaisa paikka, joka on täynnä mukavaa pureskeltavaa. Eli kaninkielestä suomeksi käännettynä johtoja.
Momo livahti piilopaikkaansa eikä omistajaneiti lainkaan pitänyt tapahtuneesta. Samaan aikaan parisängyssä Timotei oli päättänyt inventoida sängyssä olevat kerrokset. Päiväpeitto. Kaivamista. Pussilakana ja sen sisällä täkki. Kaivamista. Aluslakana. Kaivamista. Patja. Timotei ei ollut aivan tyytyväinen löytämäänsä, vaan etsi vielä jotain kanimaisempaa, vähän kolon tyyppistä lepopaikkaa. Sitten sillä välähti. Porkkanankuvat silmissään se alkoi ahnaasti kaivaa täkkiä ulos pussilakanasta. Kun uusi koti oli muotoiltu, hyppäsi Timotei pussilakanan sisään ja lösähti tyytyväisenä puoliksi ulkona olevan täkin päälle piiloutuen maailman katseilta. Kolo oli löytynyt. Vain uninen pupuntuhina kertoi enää otuksesta, joka oli piiloutunut pussilakanan sisään.
Omistajaneidillä oli täysi työ saada Momo pois tv-tason alta. Tuo itsetuhoinen kanipallero oli jo ehtinyt iskeä hampaansa jatkojohtoon. Tällä kertaa pelastus tuli ajoissa, eikä kukaan tapahtuman osapuolista kärsinyt peruuttamatonta vahinkoa. Omistajaneidin aivot raksuttivat ja yrittivät keksiä keinoa, jolla Momon saisi pidettyä poissa pahanteosta. Momo sen sijaan päätti etsiä toisen reitin kiellettyyn paikkaan. Tv-tason vieressä olevan vitriinin takaa pääsisi, jos oikein ohueksi luikeroituisi. Niinpä Momo veti syvään henkeä ja sujahti vitriinin taakse niin että irtokarvat vaan pölisivät. Ja jälleen se tuli omistajaneidin pysäyttämäksi. Momo yritti useaan otteeseen hämätä omistajaansa ja päästä viettämään kahdenkeskistä aikaa johtojen kanssa, mutta pahaksi onneksi tuo ihmisolento oli valppaana. Aikansa yritettyään Momo luovutti ja meni kiehnäämään omistajansa jalkoihin. Ensi kerralla uusi yritys...
Timotei heräsi vihannesten rapinaan ja kolahdukseen, joka kuuluu, kun porkkanan tiputtaa häkin lattialle. Sille tuli kiire palata häkkiin - eihän sellaisen kamaluuden saisi antaa tapahtua, että ruoka loppuisi kesken! Momo oli jo kovaa vauhtia puputtamassa vihersalaattia poskeensa eikä Timotei aikonut jäädä pekkaa pahemmaksi. Ja ruokakuppikin ilmestyi karvakorvien eteen kuin tilauksesta, täynnä herkullisia heinäpuristepellettejä. Molemmat kanit olivat sillä hetkellä hyvin tyytyväisiä elämäänsä.
Momo livahti piilopaikkaansa eikä omistajaneiti lainkaan pitänyt tapahtuneesta. Samaan aikaan parisängyssä Timotei oli päättänyt inventoida sängyssä olevat kerrokset. Päiväpeitto. Kaivamista. Pussilakana ja sen sisällä täkki. Kaivamista. Aluslakana. Kaivamista. Patja. Timotei ei ollut aivan tyytyväinen löytämäänsä, vaan etsi vielä jotain kanimaisempaa, vähän kolon tyyppistä lepopaikkaa. Sitten sillä välähti. Porkkanankuvat silmissään se alkoi ahnaasti kaivaa täkkiä ulos pussilakanasta. Kun uusi koti oli muotoiltu, hyppäsi Timotei pussilakanan sisään ja lösähti tyytyväisenä puoliksi ulkona olevan täkin päälle piiloutuen maailman katseilta. Kolo oli löytynyt. Vain uninen pupuntuhina kertoi enää otuksesta, joka oli piiloutunut pussilakanan sisään.
Omistajaneidillä oli täysi työ saada Momo pois tv-tason alta. Tuo itsetuhoinen kanipallero oli jo ehtinyt iskeä hampaansa jatkojohtoon. Tällä kertaa pelastus tuli ajoissa, eikä kukaan tapahtuman osapuolista kärsinyt peruuttamatonta vahinkoa. Omistajaneidin aivot raksuttivat ja yrittivät keksiä keinoa, jolla Momon saisi pidettyä poissa pahanteosta. Momo sen sijaan päätti etsiä toisen reitin kiellettyyn paikkaan. Tv-tason vieressä olevan vitriinin takaa pääsisi, jos oikein ohueksi luikeroituisi. Niinpä Momo veti syvään henkeä ja sujahti vitriinin taakse niin että irtokarvat vaan pölisivät. Ja jälleen se tuli omistajaneidin pysäyttämäksi. Momo yritti useaan otteeseen hämätä omistajaansa ja päästä viettämään kahdenkeskistä aikaa johtojen kanssa, mutta pahaksi onneksi tuo ihmisolento oli valppaana. Aikansa yritettyään Momo luovutti ja meni kiehnäämään omistajansa jalkoihin. Ensi kerralla uusi yritys...
Timotei heräsi vihannesten rapinaan ja kolahdukseen, joka kuuluu, kun porkkanan tiputtaa häkin lattialle. Sille tuli kiire palata häkkiin - eihän sellaisen kamaluuden saisi antaa tapahtua, että ruoka loppuisi kesken! Momo oli jo kovaa vauhtia puputtamassa vihersalaattia poskeensa eikä Timotei aikonut jäädä pekkaa pahemmaksi. Ja ruokakuppikin ilmestyi karvakorvien eteen kuin tilauksesta, täynnä herkullisia heinäpuristepellettejä. Molemmat kanit olivat sillä hetkellä hyvin tyytyväisiä elämäänsä.