Pääsiäinen meni tällä kertaa reissatessa. Me pitkäkorvatkin pääsimme taas matkustamaan junalla ja sepä olikin tavallista jännittävämpää, sillä lemmikkivaunu oli tupaten täynnä. Siellä oli eläimiä laidasta laitaan: koiria, kissoja ja tietysti minä. Ja tuo toinen. Itse asiassa kuulin myöhemmin, että samassa vaunussa oli ollut meidän lisäksi muitakin kaneja. Harmi, ettemme törmänneet toisiimme, olisi ollut mukavaa vaihtaa kuulumisia lajitovereiden kanssa...
Mikä noita ihmisiä oikein vaivaa pääsiäisen aikaan? Minultakin kyselivät monta kertaa jostain Pääsiäispupusta ja että olinko mahdollisesti sattunut näkemään sitä. Se piilotti palmusunnuntain vastaisena yönä suklaamunia ihmisten asumukseen (jota kodiksikin kutsutaan) ja sunnuntaiaamuna perheen pikkuinen etsi niitä aivan innoissaan. Kuka tämä Pääsiäispupu oikein on? Miksi en nähnyt tai kuullut mitään? Tuo pupu tuntuu liikkuvan vielä minuakin salamyhkäisemmin.
Nyt olenkin taas omistajani ja Tytöntyöllerön kanssa kotona ja täytyy myöntää, että matkustaminen on aika rankkaa touhua. Nökötän omistajan sängyn alla ja nautin oman kodin rauhasta. Häkistä löytyy pajunoksa (nam, herkkua) ja heinää.
Töpöhännän heilautuksin TiMotei